Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

torstai 23. maaliskuuta 2017

Pienen pilven tarina



Virkatessa pehmoeläimiä ne alkavat silloin tällöin kertoa omaa tarinaansa, jos ja kun tarinoille, leikille ja luovuudelle on avoin eikä mielen päällä ole liikaa muita asioita. Tämän blogin historiassa olenkin esitellyt ainakin Lennin ja Lailan, kummituksen koteineen ja Instagramin puolella myös Mangen ja Moniquen tarinan, jonka ajattelin tallentaa myöhemmin myös tänne suomeksi kirjoitettuna. Yksi tarina on kuitenkin saanut alkunsa hieman toisella tavalla, pienen pilven ilmestyessä jostain lipumaan mielen sopukoihin. Ujosti se on pyytänyt kertomaan tarinansa jo vuoden ajan. Olen kuitenkin epäröinyt, seuratako vaiko eikö tätä ideanpoikasta ja pyöritellyt sanoja sekä miettinyt toteutustapaa – virkaten, neuloen vai ommellen. Nähtyäni monia pilvityynyjä Pinterestin kautta ja hattaroiden muotojen takia päädyin sitten tällaiseen toteutukseen. Idea kehittyi tehdessä ja pohdiskelin, että kenties tyynystä voisi myös tehdä yksinkertaisen palapelin laittamalla sadepisarat ylösalaisin pilvityynyn sisälle, kuten tein tässä. Jokaisella sadepisaralla on oma hattaransa johon se parhaiten sopii. Minun tosin pitää yleensä tehdä kaikki projektit kolme kertaa ennen kuin alan nähdä visuaalisen puolen tyydyttävällä tavalla, silmä ja taito kehittyvät tekemällä. Tällä kertaa mennään nyt kuitenkin ihka ensimmäisellä versiolla ja nopsaan otetuilla kuvilla. Mennään sitten itse tarinaan.

Pikku Pilvi lipui taivaalla huolettomana muiden pilvien tavoin minne kulloisetkin tuulet sitä kuljettivat. Koska aika käy välillä matkustaessa pitkäksi, on pilvillä tapana hauskuuttaa itseään ja meitä maan kulkijoita tekemällä erilaisia pumpulin pehmoisia muotoja hattaroistaan. On ollut veteen sukeltavaa sorsaa, pappa kuorsaamassa päivänokosilla ja kuralätäkköön iloisesti pomppaavaa possua  - ja mitä pilvet vain keksivätkään tehdä näkemistään asioista ja elämästä maan päällä. Aikojen saatossa pilvet olivat myös huomanneet, että ihmiset mielellään makoilivat maassa viltin päällä aurinkoisina kesäpäivinä ja katselivat unelmoiden taivaalle naureskellen pilvien tekemille muodoille. Tämä huomio sai tietystikin pilvet yrittämään entistä enemmän ja kehittelemään aina vain parempia muotoja.
  
Pikku Pilvi kikatteli muiden mukana näille hassuille muodoille ja kerättyään pitkään rohkeutta se uskaltautui kerran hihkaisemaan ”Minun vuoroni!” ja muut pilvet tekivät sille tilaa taivaan laajalla estradilla. Pikku Pilvellä oli valmis hahmo mielessään ja palava halu tuoda iloa muille. Kerran Afrikan savannien yli lipuessaan pilvet olivat laskeutuneet mahdollisimman alas ihaillakseen luontoa ja eläimiä. Pikku Pilvi oli muutaman kaverinsa kanssa lipunut erityisen alhaalle nähdäkseen paremmin eläimet, kunnes yhtäkkiä se oli tuntenut jonkun kutittavan vatsanpohjaansa! Kun se katsoi alas, näki se ihmeellisen pitkäkaulaisen otuksen hamuavan hampaillaan sen hattaroita! Otus kuitenkin huomasi varsin pian, etteivät Pikku Pilven hattarat kutkutelleet sen makuhermoja, joten se siirtyi sen sijaan mutustelemaan läheisen akaasiapuun oksia. Muilta vanhemmilta pilviltä Pikku Pilvi sai myöhemmin kuulla ihmeellisen otuksen nimen olevan kirahvi. Tämän elegantin olion se halusi ehdottomasti tehdä taivaalle, joten Pikku Pilvi venytti yhden hattaran niin ylös kun pystyi, koukisti sitä vähän oikealle, samalla kun se rullasi yhdestä hattarastaan hännän sekä venytti vasemman ja oikean puolen hattaroista jalat käyttäen apunaan kohdalle osunutta sopivaa tuulenvirettä.   



Samalla kun se venytteli ja taivutteli hattaroitaaan, sai Pikku Pilvi ikäväkseen kuitenkin huomata, että ihmiset alkoivat hymyn sijaan kurtistelemaan kulmiaan ja tähyilemään huolissaan taivaalle. Ja kun Pikku Pilvi pullisti hattaroitaan tehdäkseen kirahvin oikein isoksi ja varmasti näkyväksi, näki se ihmisten keräilevän vilttejään ja piknik-korejaan kiireen vilkkaa. Tämä teki Pienen Pilven tietenkin surulliseksi ja kyynel tipahti sen silmäkulmasta. Silloin ihmiset katosivat suurien varjojen alle ja kiiruhtivat pois. Pientä pilveä suretti entistä enemmän ja kaikki sen kyyneleet tulivat ulos. Pikku Pilvi oli nimittäin kuuropilvi kumpupilvien joukossa. Sinnikkäänä pilvenä se yritti tehdä erilaisia muotoja useamman kerran muiden pilvien kannustaessa, mutta pikku hiljaa Pikku Pilvi luovutti ihmisten reaktion ollessa aina sama. Se ei ymmärtänyt miksi kukaan ei ilahtunut sen tekemistä hahmoista. Hattarat lytyssä se ajelehti taivaalla - ja olet saattanutkin nähdä pienen harmaan pilven lipuvan ohitse erillään kaikista pilvistä - sillä muiden pilvien temputkaan eivät Pikku Pilveä enää naurattaneet. 

Onneksi Aurinko oli kuitenkin huomannut tämän surullisen pienen hahmon lipuvan sen säteiden ohitse ja kerran se päätti puhutella Pikku Pilveä. Kun aurinko muuten haluaa keskustella pilven kanssa, se kutittelee varovasti pilven nenänpäätä säteellään ja niin se teki nytkin pienen pilvemme kohdalla.  

Pikku Pilvi kertoi Auringolle huolensa ja miten se oli yrittänyt parhaansa ilahduttaakseen ihmisiä. Aurinko lohdutti pilveä kertomalla, että kaikilla pilvillä on tärkeä tehtävä suojella maata sen säteiden vaikutuksilta. Aurinko myös sanoi sille: ”Katsohan alas, näetkö esimerkiksi nuo kauniit kukkaniityt, jotka ilahduttavat myös ihmisiä – niitä ei olisi ilman kyyneliäsi, eikä myöskään tuota solisevaa puroa, jossa kalat viihtyvät ja näetkös nuo ihmiset siellä kalastamassa? Sinulla kuten meillä kaikilla on oma tärkeä tehtävämme elämän kiertokulussa.” 

”Niin, mutta kun minä haluaisin, että ihmiset myös ilahtuisivat nähdessään minut, eivätkä juoksisi pois.” Samalla kun Pikku Pilvi ajatteli tätä ikävää ajatusta, se ei voinut pidätellä pahaa mieltään, vaan siltä pääsi kyynel, ja toinenkin. Aurinko katsoi tyynesti pilveä ja pysyttyään vaiti pienen hetken se pyysi Pikku Pilveä kääntymään ympäri. Hitaasti katse painuksissa Pikku Pilvi kääntyi pyyhkien viimeisiä kyyneleenrippeitä silmäkulmastaan. Nostaessaan katseensa sen silmät häikäistyivät yhtäkkiä kaikesta valosta ja kirkkaista väreistä! Se näki jotain sinistä, violettia, punaista, keltaista ja vihreää. Pikku Pilven hämmästellessä tätä väriloistoa, jota se ei ollut koskaan aiemmin nähnyt, Aurinko kertoi sille, että Pilven kyyneleet ja Auringon säteet yhdessä muodostavat sateenkaaren - ja että joka kerta kun Pikku Pilvi oli ohittanut Auringon, heidän kohtaamisensa oli jättänyt jälkeensä kauniin sateenkaaren taivaalle. Aurinko kehotti Pikku Pilveä myös katsomaan alas maan kamaralle ja voi tätä onnenpäivää! Nyt se näki ihmisten pysähtyvän kiireistään ja katsovan taivaalle hymyssä suin osoittaen sateenkaarta. 

Joten Pikku Pilvi porhaltaa taas taivaalla hattarat pöyhkeinä, kastelee tunnollisesti kuivia kohtia maan kamaralla ja pysyttelee kaukana ukkospilvistä. Aurinko ja Pikku Pilvi ovat sopineet, että aina kohdatessaan Aurinko kutittelee sitä säteillään vatsanpohjasta – ja auringon kutitellessa vatsanpohjaa ei yksikään pilvi voi toki muuta kuin nauraa kyyneleet silmissä. Silloin tällöin tämä iloinen kaksikko tekee sateenkaaria yhden sijaan kaksi, ihan vaan siksi, että välillä enemmän kauneutta nyt on vaan enemmän kauneutta. 

Olen usein miettinyt, että emme taida useinkaan nähdä kaikkea sitä kaunista, jonka jätämme jälkeemme - ja varsinkaan aikana, jolloin koko ajan pitäisi olla kaikkea enemmän. Kenties tämä tarina kertoi siitä, kenties omien vahvuuksien löytämisestä ja niiden näkemisestä.

Saduissahan sitä myös sanotaan, että sateenkaaren päässä on aarre. Olen kuitenkin joskus miettinyt, että mitäs jos sateenkaari – tai kaksikin – on kuitenkin se varsinainen aarre. Sateenkaaren kauneus, jota saamme ihailla vain pienen hetken, eikä meillä ole siihen mitään mahdollisuutta vaikuttaa, on rikkaus, joka tarjotaan meille ihailtavaksi monen muun asian tavoin.  

Ja toivottavasti onnistuin tekemään Pikku Pilvelle oikeutta ja kerroin hänelle mieluisan tarinan.

Pirjo ;-)

Ps. Ja sateenpisaratkin alkoivat niitä ommellessa kertoilla omia tarinoitaan, vaikka ajattelin ne jättää pilven vastaanottajalle. Lapset kun keksivät aina paljon parempia tarinoita. Minulle nämä kuitenkin esittelivät itsensä laulavana sadepisarana ja turvallisuushakuisena nautiskelijana, joka hiljaa leijuu maata kohti omine sateenvarjoineen. On myös farkkuhemmo ja seikkailijaluonne aina valmiina tutustumaan uusiin matkakohteisiin (keltaiselta pisaralta puuttuvat vielä aurinkolasit lisävarusteena, sen jälkeen tämän tarinan on aika matkata eteen päin ja on toivottavasti mieluinen).  




Here above is a story about a small cloud and how sun helped the cloud to see its own beauty and purpose. This time the story is only in Finnish, since I am not sure I am able to tell it well enough in English, but I might try later.  Hoping to come back soon with some new crochet projects!    

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Exploring new combinations







Well hello! It has been a while since I last posted here. Hope your year has been good so far! I have been concentrating on other things lately and my crochet arm has also needed some well-deserved time to rest, but when it comes to making my interest has been in testing and finding new combinations. I try to explore combinations of different yarns - like linen and cotton or wool and cotton - or pairing the crocheted parts with fabric. Slowly and steadily I am also learning to sew better. Some of these pieces I have showed on Instagram last autumn and some of them are now lately finished.  

My thought here is to create more meaning into each piece I make through recycling for example, and using fabric from an old pair of favorite jeans. Yarns I used in the pillow are also purchased from Marrakesh and Bergen in Norway so the pillow contains some wonderful travel memories as well. 

Like in the previous posts, here are some things I have enjoyed lately:
- Fourth season of the program called Husdrömmar - a Swedish version of Grand Designs, with warmhearted hosts and it can luckily be watched on www.svtplay.se.
- Amy Chaplin's cookbook At home in the whole food kitchen has teached me many things about cooking and eating healthier.
- Blackbirds have arrived back to Finland and it is lovely to hear them sing again, feels like Spring is coming.
- Makelight course Photography for Makers.
- Projects to try: God's eye, Ojo de Dios and Face the Foliage and these lovely tassels by Philippa A Taylor (you can see one of them also above).
- Morning on the Dock -podcast, still, like last summer when I found it. In one of the podcast episodes, Susannah Conway talked about choosing a word for each year instead of New Year's resolutions (and she has shared the idea in a lovely way for the rest of us). As I listened to the podcast I had an aha moment when I realized that I had done the same during last couple of years intuitively without conceptualizing it that far and was very grateful for this discovery. Last year my word - or theme in this case - was "gentle living", which I also used here on the blog, and it manifested in such wonderful ways in my life. I did the whole decluttering project for example and I notice that this has also affected my making. Making less, but trying to make each piece more meaningful. I have a new word for this year as well, and it is a more challenging one, a word that I know I need (and it surely has shown its challenges already).

But lets go back to the word for the year 2015, and the reason why I thought to take this up here in the first place. It also explains why I have changed the title here. My word for 2015 was quietness - hiljaisuus in Finnish - since I knew that I would have to look inwards to find myself as a maker, and also to rest and really think through how I want to live forward. Therefore the blog and my small business got the name Hilja Design (and the name I wanted was already taken). Right from the start I knew I wouldn't get the right kind of warm and joyful energy behind the name I wanted even though silent moments are an everyday practice in my life. Therefore I have been looking for a new name for quite some time, and hope to find it when the time is right. In the meanwhile, lets just continue making and learning - and use my own name at least here on the blog title. This is a little passion project for me and therefore I am giving it the time it takes and allow it to develop to a direction that feels natural. I also feel that my work life and making don't go all too well together, both demanding me to learn new skills all the time and both being creative (or that is how I also see teaching), so this has been an issue for me and I need to find a better solution than so far.   

And of course these words from previous years are still a part of my life, nothing begins the first of January and ends at the end of December when it comes to life. Everything is in constant change and evolving and sometimes I fail to live according to these words. They have helped me to create new and better habits though so I am going to continue with them and I warmly recommend to take a look at Susannah Conway's work if you think this could be something for you.

I have also made some changes here on the blog as you see and this Mlekoshi-design felt right to me (and I just couldn't resist that lovely slider :-), but still wanted to keep everything very simple here). 

Pirjo