Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Väriä kaamokseen asusteilla


Päivien lyhetessä ja kaamosmasennuksen iskiessä on mielestäni kiva piristää mielialaa herkullisilla väreillä, eikä pelkillä herkuilla... Niitäkin on toki tullut nautittua ihan riittämiin, varsinkin kun viimeisen viikon aikana on tuo liikuntapuoli ollut vähän huonoa polvessa olevien tikkien takia. Mutta onpahan toisaalta taas joitain käsitöitäkin valmistunut :), eli kuvassa olevat vadelman värisestä huovasta ja puuhelmistä tehty kaulakoru sekä Novitan Tempo-langasta neulottu kaulahuivi.


Kaulakoru on tehty samalla tavalla kun edellisessä tekstissä kerroin (Yhden illan juttu). Sen verran on vielä tuotekehittelyä tehtävänä, että koruun pitäisi keksiä toisenlainen nauha nykyisen läpinäkyvän ja joustavan muovinauhan sijaan. Se kun tuntuu käytössä hieman venähtävän. Mutta mukavasti passaa mielestäni yhteen ruskean poolopaidan kanssa tämä koru ja mielelläni syksyllä ja talvella käytän tällaisia lämpimän oloisia huopakoruja.

Kaulaliinan ohje löytyi Novitan tämän syksyn lehdestä ja puikoilla on tällä hetkellä samaan settiin kuuluva pipo. Olen jotenkin aiemmin aina vältellyt palmikon neulomista, kun olen kuvitellut sitä hankalaksi, mutta enpä välttele enää. Tempo oli lankana myös mukava neuloa ja lankojen laatukin oli hyvä. Samalla ohjeella ajattelinkin sitten tehdä myös muutamia pehmeitä ja värikkäitä paketteja pukinkonttiin muidenkin talvea piristämään :).


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti