Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

maanantai 28. joulukuuta 2009

Mummo

Olemme äitini kanssa jutelleet hänen lapsuudestaan viime aikoina ja mieleeni tuli tehdä ainakin tämä blogimerkintä äidinäidistäni. Mummo oli nimittäin ammatiltaan ompelija ja muutoinkin taitava käsityöihminen. Hän oli joskus 1930-luvun alkupuolella joutunut karkaamaan kotoa Parikkalasta päästäkseen ompeluopistoon Savonlinnaan, koska oma äiti ei olisi tytärtään minnekään päästänyt. Myöhemmin äidinäidinäitini kuitenkin hyväksyi tyttärensä opinnot. Mummon ja äitini perheen elämä ei rahallisesti ollut rikasta pienellä tilalla Parikkalassa sodanjälkeisessä Suomessa, mutta äitini mukaan heillä oli kuitenkin muutoin rikas lapsuus. Nuppineuloja oli kuulemma kotona aina lattialla ja silitysraudat hellalla lämpiämässä. Kamari muutettiin sovitushuoneeksi ja isä komennettiin jonnekin muualle kun Parikkalan "hienommat rouvat" tulivat mummon luokse sovitukseen. He kävivät täältä Helsingistä hakemassa hienompia kankaita ja mummo heille sitten loihti niistä kulloisenkin muodin mukaisia asuja. Nämä joulun ajat olivat myös kaikkein kiireisintä aikaa ompelijalle, vaatteiden lisäksi syntyi mm. nukeille uusia vaatteita. Siinä on sitten mummon Singer surissut pimeinä talvisina iltoina huonossa valaistuksessa.


Yllä kuva pienestä osasta mummon ompeluopiston lopputyöksi tekemästä pöytäliinasta, joka on siis tehty joskus 1930-luvun alkupuolella. Liina on alusta asti mummon omaa käsialaa eli pellavatkin on kangasta varten itse kasvatettu, langat kehrätty, kangas kudottu ja sitten kirjottu. Eipä taitaisi ainakaan minusta olla ihan yhtä pitkäjänteiseen projektiin ja näin hienoja kuvioita en myöskään saisi kirjoen aikaiseksi.
Mummo on myös ainut isovanhemmistani, jonka olen ehtinyt nähdä. Paljon en tosin hänestäkään muista, koska olin 7-vuotias hänen kuollessaan. Muistan vain sen, että tykkäsin istua hänen sylissään kiikkustuolissa ja vedellä häntä ”kaulan kurttupussista” tai ”heltasta”, vanha iho kun tuntui niin pehmeältä. Äiti aina kielsi tätä tekemästä, mutta mummo onneksi vain nauroi. Muutoinkin hän vaikuttaa kovin iloiselta ja nauravaiselta ihmiseltä valokuvien perusteella, kuten tämän ohessa olevan kuvan, jossa mummo ja pappa odottavat kauppa-autoa vuonna 1975. Harmi, etten koskaan itse ehtinyt tutustua isovanhempiini sen paremmin tai päässyt mummon oppiin. Hän kun oli kuulemma erityisesti hihojen istuttajana taitava.


Ajattelin laittaa samaan merkintään myös yhden omista valmistuneista projekteistani, kun se jotenkin sopii tähän nostalgisointiin :), eli pariton sukkani sai vihdoin parin joulun pyhien aikaan töllöä katsellessa. Kovin on rinsessamainen olo näissä sukkasissa ja mielessä on ajatus, että samantyyliset sukat voisivat olla suosittuja pienempien prinsessojen keskuudessa hieman eri sävyisenä. Täytyy yrittää kaupata ajatusta esim. veljentyttärille. Voi tosin olla, että ainakin omista sukista jää silkkinauhat takaisin pujottamatta ensimmäisen pesun jälkeen…



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti