Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

maanantai 7. joulukuuta 2009

Valovoimaa

Olen vihdoin saanut kaikki jouluvalot viritettyä ja samalla valmistin myös oheisen pallovalaisimen, johon pujotin led-valot sisälle. Ihastuin tähän ideaan nähdessäni samanlaisen valaisimen aiemmin syksyllä Taito Etelä-Karjalan toimipisteessä Joutsenossa.

Valaisin tehtiin siten, että ilmapallon ympärille kieritettiin paperinaruja ja liima-vesiseos pitää ne paikallaan. Pallovalaisimen tarvikkeet siis ostin suoraan Taito-Etelä-Karjalasta ja niiden hinta oli 11 euroa. Lisätietoa valaisimista löydät Käsi- ja taideteollisuusliitto Taidon sivuilta, joka järjestää myös kursseja valaisimen tekoon eri puolilla Suomea. Muutoinkin heillä on kaikkia kivoja tarvikepaketteja ja kursseja tarjolla.

Samaiseen kuvaan on muuten myös päässyt entisöinnin kohteena oleva vanha 1850-luvulta oleva kaappi, joka on ja perintöä äitini suvun puolelta. Päällinlaudat ovat itse asiassa vielä irti ennen kuin saan ne puutapeilla laitettua kiinni. Kaappi tarvitsisi myös jonkinlaisen maalin pintaansa, mutten ole vielä oikein osannut päättää sävyä, aika nättihän tämä on kyllä näinkin.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti