Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Sinisiä sävyjä viikon varrelta


Sain menneellä viikolla valmiiksi kaapin kunnostuksen ja yllä kaappi kokonaisuudessaan uudessa ulkoasussaan. Tykkään kyllä kovasti lopputuloksesta. Monen mielestä puupintainen kaappi olisi varmaan kauniimpi, mutta halusin olla "uskollinen entisöijä" - eli vanhaan aikaan kaikki suomalaisten pirttien huonekalut olivat kyllä maalattuja. Vielä tosin pitäisi kolmas maalikerros jaksaa maalata, koska sen verran on raitoja vielä pinnassa. Ajatuksena on myös piristää kaapin väriä pienillä valkoisilla yksityiskohdilla eli mietin lähinnä koristelistojen maalaamista valkoisiksi. Nämä projektit saavat tosin jäädä kesään sillä nyt en kyllä jaksa maalinkatkuja enempää hengitellä (eli käytännössä mennee pari vuotta ennen kuin saan toimeen ryhdyttyä :)). Maalina on muuten ruotsalaisen Allbäckin pellavaöljymaali, josta löytyy lisätietoa täältä.


 

Oven ja laatikon vetimet ovat Bauhausista. Sopivan pieniä metallin värisiä nuppeja tuntui olevan hieman hankala löytää, mutta näihin löydöksiin olen kyllä tyytyväinen. Avainkilvet ovat kaapin vanhat, jotka puhdistin vanhoista maaleista. Lukot ja avaimet myös vielä kaapista puuttuvat, mutta nekin saavat siis odottaa seuraavaa innostuspuuskaa. Lisäksi päällystin vanhoja Ikean rasioita Tildan kankaalla ja nauhoilla sekä ompelin myös pienen sydämen kaapin laatikon tai oven nupissa pidettäväksi, jos ja kun oikein söpöilyttää.

Mukavaa pääsiäisviikkoa toivotellen,

Pirjo

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti