Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Luciapullia


Viimeinen kiireinen viikko (ja viikonloppu) opintojen kanssa on meneillään ennen ihanaa peräti kolmen viikon mittaista joulutaukoa. Mm. oppitunteja on saanut valmistella viikonloppunakin. Koska huomenna ajattelin Lucianpäivän kunniaksi jakaa oppilaille Lusiapullien eli lussekattien reseptit, niin pitihän näitä sitten itsekin kokeilla ennen kuin uskaltaa reseptiä kenellekään jaella :). Hyvän makuisia pullia reseptillä onneksi tuli, vaikka sahrami onkin itselle vieras mauste. Ruotsissa sitä muuten käytetään ylipäänsä paljon enemmän ruoanlaitossa kuin mitä meillä Suomessa. Näitä s-kirjaimen muotoisia pullia kutsutaan nimellä enkel kuse ja monia muitakin perinteisiä malleja pullille on, osa periytyy peräti pronssikauden koruista. Hilpein löytämäni malli on omasta mielestä prästens hår eli papin hiukset, mutta en tällä kertaa sitä mallia kokeillut sen suuren koon vuoksi.

Oma Lusiapullien resepti on vanhasta ruotsalaisesta leivontakirjasta, mutta sama resepti löytyy myös recepten.se-sivustolta ruotsiksi eli täältä ja myös useammasta suomenkielisestä blogista suomeksi googlaamalla, jos näitä tekee mieli kokeilla. Sahramia ei tosin kannata puolen litran taikinaan laittaa kuin puoli grammaa (monen ohjeen gramman sijaan), silläkin kun tuntui nimittäin tulevan ihan riittävästi makua ja väriä pullaan. Ja sokeria ja voita laitoin myös hieman reiluummin (tuovat sahramin makua esiin) ja jauhoa pari desiä vähemmän kuin mitä recepten.se-sivuston ohjeessa sanotaan.

Mukavaa Lucianpäivää ja joulunodotusta toivotellen,

Pirjo

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti