Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

lauantai 21. elokuuta 2010

Kookosmaalikokeilu


Makkarin saadessa uudet tekstiilit piti tietty sitten yöpöytänä toiminut pinnatuoli myös pistää uusiksi, vaikka vasta viime syksynä sen edellisen kerran maalasin. Violetinsininen ei vaan enää yhtään miellyttänyt silmää saatikka sopinut uusien tekstiilien kanssa. Nyt tuoli saa kyllä sitten olla valkoinen  pidemmän aikaa riippumatta missä sitä käytetään. Oikeasti haluaisin kunnostaa jonkun ihanan vanhan pienen kaapin yöpöydäksi mutta mennään nyt tällä jonkin aikaa, kun mitään varsinaista tarvetta ei kaapille kuitenkaan ole. Toiselle puolelle sänkyä ei mitään tällä hetkellä mahdukaan kaappien takia.

Mieluiten maalaan kyllä perinnemaaleilla (Allbäck, itse tehty maali), mutta tätä tuolia en jaksanut taas kerran puhdistaa kokonaan entisestä maalista, joten piti keksiä toinen vaihtoehto. Kotiliedestä bongasin sopivasti EU:n ympäristömerkillä varustetun Bloom-kookosmaalin, joka tuntui sopivan tarkoitukseeni varsin oivasti. Tämä ranskalaisen Liberonin maali sopii nimittäin peittävänä maalina myös tummemmille pinnoille.  Maali tuoksuu myös huomattavasti paremmalta kuin monet muut maalit, eli ainoastaan miedosti kookokselta ja kuivaa neljässä tunnissa (oli kosketuskuiva jo reilun tunnin päästä).  Pinnasta tuli myös miellyttävä. Mistään en kyllä löytänyt maalin koostumusta kokonaan, mutta maalin sideaineena on maitopohjainen kaseiini ja maali on vesiohenteinen, joten liuottimien kanssa ei myöskään tarvitse läträillä. Lisätietoa maalista ja muista Bloom-tuotteista löytyy täältä

Ja ihanaa, että on taas auringonkukkien aika :). 

Mukavaa viikonlopun jatkoa toivotellen,

Pirjo

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Vanhoja konsteja kodinhoitoon


Tällä kertaa jotain muuta kuin käsitöitä, vaikka tämä blogi on ja pysyy pääasiassa käsityöblogina. Tästä pitää mielestäni kuitenkin kirjoittaa, eli olen monen muun lailla viime aikoina kovin kiinnostunut kemikaalittomammasta ja ekommasta arjesta ja tänä kesänä näitä elämäntapamuutoksia on ollut omalla kohdalla hyvä tehdä pitkän vapaan vuoksi. Pyrin mm. ostamaan mahdollisimman paljon luomuruokaa ja jätän kaikki e-koodit kaupanhyllylle. Vanhojen purnukoiden tyhjentyessä vaihdan myös kauneudenhoitotuotteita luonnonkosmetiikkaan (mm. paljon puhuttu kookosöljy on myös ollut kokeilussa) ja nyt olen viimeksi innostunut kemikaalittomasta siivoamisesta vanhan ajan malliin.

Vinkkejä kemikaalittomaan siivoamiseen löytyy esimerkiksi Cabbages & Rosesin perustajan Christina Struttin kirjasta, joka on kuvassa yllä (samainen kirjoittaja siis, joka on julkaissut yhden lempikäsityökirjoistani Menneen ajan tunnelmaa). Kirjassa on vanhan ajan siivoamisvinkkien lisäksi omat osiot mm. säilönnästä ja  kauneudenhoidosta vanhan ajan konstein. Struttin tapaan kirjassa on paljon kauniita kuvia, joten sitä on mukava selailla ja lueskella. 

Täytyy sanoa, että siivoaminen oli varsin mukavaa puuhaa vanhoilla konsteilla :) ja harmittaa etten ole aiemmin ollut monistakaan näistä nikseistä tietoinen. Etikka-vesiliuoksella puhdistuivat ikkunat ja sanomalehtitupolla sujui näppärästi ikkunoiden kiillotus. Etikka - samoin kuin sitruuna - sopivat hyvin myös muuhun kodin yleissiivoukseen esim. keittiössä ja kylppärissä ja tarvittaessa etikan tehoa voi tehostaa soodalla. Mm. nahkalaukut puhdistin myös pellavasiemenöljyn ja etikan seoksella, matot raikastin soodalla (annetaan vaikuttaa tunti ja imuroidaan sitten pois) ja hanojen kalkkisaostumat sekä kammat ja harjat myös etikka-vesiseoksella. Kirjan kaltaisia vinkkejä löytyy muuten myös mm. Ylen Olotila -sivustolta, josta pääsee myös tänne Radio Suomen pula-ajan vinkkeihin. Lisäksi aiemmin kesällä avattiin myös Ennenvanha-sivusto, jossa on myös monenmoista mukavaa.


Kuvassa näkyy muuten myös omia säilöntäkokeiluja eli vadelma-punaherukkamehua ja karviaismarjahilloa. Valitettavasti omia marjapensaita ei tällaisella kerrostaloasujalla vielä ole, joten äidin puskat on tyhjennetty :). Kokeiltavien reseptien listalla on myös pitkään lojunut norjalaisen Interiör Magasinetin viimekesäinen nektariini-mustikkapiirakan ohje ja nyt sitä sitten on siis kokeiltu ja maisteltu siivouksen päätteeksi. Laitan reseptin myöhemmin mahdollisesti esille, jos ja kun jaksan sen kääntää suomeksi. Piirakassa on muuten myös ripaus etikkaa ja sitruunaa eli sattuipas näköjään sopivasti ;). 

Pirteää viikkoa toivotellen,

Pirjo

torstai 5. elokuuta 2010

Kauniita unia



Makkarin tekstiilit on kaivanneet päivittämistä jo pidemmän aikaa ja tässä uudet tekeleeni esitteillä. Eli ompelin uudet valkoiset tyynyliinat, jotka koristin äidiltä saadulla vanhalla lakanapitsillä ja "Sov gott" -koristetyynyt on puolestaan tehty myöskin äitini vanhan verhokankaan ylijäämäpalasta ja uudesta sinivalkoruudullisesta kankaasta, jonka ostin Eurokankaasta. Eli mukavasti sain myös hyödynnettyä vanhoja materiaaleja ja hintaa näille tyynynpäällisille ompelulankoineen tuli vain noin 10 euroa. Kirjaimet tein tietokoneella ja silitin kiinni valkoiseen pohjakankaaseen liimakankaalla ennen aplikointia. Teksti on toisella kotimaisella ihan laiskuuden vuoksi - eli  "sov gott" sisältää vähemmän aplikoitavia kirjaimia kuin esim. teksti "nuku hyvin" :). Lisäksi vähemmillä kirjaimilla sain tehtyä tekstistä isomman. Valkoisiin tyynyliinoihin ostin myös valkoista lakanakangasta Eurokankaasta. Pitsit huolittelin tyynyliinan reunaan kiinni koneella kummaltakin puolelta. Pikkasen jouduin välillä ratkojaa käyttämään kumpiakin tyynynpäällisiä tehdessä, kun ei ajatus oikein iltamyöhällä enää kulkenut, että miten päin kaikki kaitaleet tulee ommella kiinni esim. niin että "sov gott" -tyynyjen takapuolen läppä jää uloimmaksi...

Mukavasti kuitenkin onnistuivat eli tykkään tyynynpäällisistä kyllä kovasti. Viimeisessä Kotilidessä oli muuten myös tehty kivannäköiset pussilakanat pellavasta, joissa oli hyödynnetty lakanapitsejä. Pitsiä olisi vielä itellä myös jäljellä, joten tekisköhän tyynyliinoille seuraksi pussilakanat tai lakanat (?)


Olen myös viime aikoina innostunut lainailemaan kirjastosta joukon käsityökirjoja ja tässä muutama niistä esillä. Ihania kirjoja kun julkaistaan koko ajan niin olen kyllä tyytyväinen, että täällä pääkaupunkiseudulla on hyvin käsityökirjoja lainattavissa. Kaikkia ei siten tarvitse itselleen turhaa hankkia, kun harvemmin kirjoista tulee kuitenkaan montaa ohjetta toteutettua. Rinna Saramäen, Riina Honkimäen ja Emmi Jormalaisen tekemä Pitsikirja on julkaistu alkuvuonna. Susan Cropperin Virkkaa uusvanhaa - 30 viehkää vintage-ohjetta on puolestaan käännöskirjallisuutta parin vuoden takaa. Kivoja kirjoja kyllä kumpikin, mutta en oikein kummallekaan tällä hetkellä lämmennyt. Pitsikirja on ehkä myös suunnattu vähän nuoremmalle lukijajoukolle kuin mihin itse kuulun. Kirjoihin kannattaa kuitenkin ehdottomasti tutustua, Pitsikirjassa on ohjeiden lisäksi kerrottu pitsin historiasta ja Susan Cropperin kirjassa puolestaan on hyvä tekniikkaosio.

Suloisia unia ja virkeitä elokuun päiviä toivotellen,

Pirjo