Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vuoden ensimmäinen


Tässä blogissa on taas ollut hipihiljaista pidempään, kun ei oikein ole ollut mitään raportoitavaa käsityörintamalla. Kaikenlaista on kesken joulunpyhien jäljiltä, lähinnä olen neulonut neuletakkia ensimmäistä kertaa englanninkielisellä ohjeella ja kirjoneulelapasia paremmalla ja huonommalla menestyksellä, mutta niistä kenties sitten tuonnempana.

Aloitetaan kuitenkin vihdoin blogivuosi värikkäästi tällä viime syksynä aloittamallani virkatulla jämälankapeitolla, josta silloin tänne kirjoitinkin. Miulle näyttää käyvän näiden virkattujen peittojen kanssa aina niin, että peitoista tuntuu katoavan kaikki kauneus peittoja kuukausikaupalla tehdessä, vaikka itse tekemisestä kovasti pidänkin. Aikani tätäkin peittoa tutkailtuani ja mietittyäni päätin kuitenkin pitää tämän omassa käytössä, sillä mukavahan tähän lämpöiseen väri-iloon on kietoutua kera teekupposen näinä talvisina päivinä. Tämän peiton isoäidinneliön ohje oli siis täältä Yarning-blogista ja paloja peitossa on 135.

Mukavaa tammikuista viikkoa siulle toivotellen, / Trevlig januarivecka önskar,

Pirjo

Det har återigen varit tyst i den här bloggen under flera veckor eftersom jag inte riktigt haft något att rapportera. Under helgerna har jag närmast stickat vantar och mössor och lärt mig läsa instruktioner på engelska, men visar (kanske) slutresultaten senare. Något har jag nog fått färdigt, nämligen filten som jag började virka av restgarn i höstas. Mönstret är från bloggen Yarning och det finns 135 mormorsrutor i filten.