Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

lauantai 18. helmikuuta 2012

Isoäidinraitaa


Tässäpä nyt sitten yksi näitä keskeneräisyyksiäni valmiina eli isoäidinraidalla, granny stripe, virkattu pitkä kaulahuivi. Tämä isoäidinraita on kait viime vuosina ollut suosittu peittojen kuvio neliöiden ohella ja lisätietoa ja ohjeistusta löytyy mm. Attic24-blogista. Modernimpaa versiota peitosta löytyy esim. Purl Beeltä. Tällä kuviolla saa erilaisten neliöiden ohella kauniita retropeittoja aikaiseksi, mutta kun juuri vasta yhden peiton valmiiksi sain, niin päätin vaihteeksi tehdä kaulaliinan.



 
Kuvio itsessäänhän on isoäidinneliötäkin helpompi ja nopeampi tehdä, sen kun vaan virkkailee pylväitä ryhmiin ja seuraavan kierroksen pylväsryhmät edellisten ryhmien väliin. Itse tein tosin neljän pylvään ryhmiä perinteisen kolmen pylvään sijaan. Tiedä sitten miksi, jotenkin kait ajattelin, että työstä tulisi hieman tiiviimpi ja väleistä pienemmät, mutta ehkei sillä ollut lopputulokseen kovin paljon merkitystä. Lankaahan tällä tavalla vaan kului enemmän, mutta sitä oli kyllä varastossa pois kuluteltavaksikin ja kaulaliinasta tuli tietysti neljällä pylväällä paksumpi. Lankana on Novita Woolin uusia sävyjä, alpakkalankojen jämiä ja vanhoja Nalle-langan jämiä. Työn edetessä oli myös mukava huomata miten eri sävyt alkoivat löytää toistensa luo. Väreissä ei kuitenkaan ole mitään säännöllistä kuviota, mutta voimakkaimpia värejä toistin suurin piirtein tasaisin välein.

 

 
Nyt sitten mietin, että osaankohan pitää jotain näin värikästä lähellä kasvoja :).  Mutta kait tämä tummansinisen tunikan/takin kanssa menee hyvin tuoden iloa päivään.

Oikein mukavaa viikonlopun jatkoa! / Trevlig fortsättning på helgen!

Pirjo

Den färgrika halsduken med farmors/mormors ränder är nu färdig. Eftersom jag just fått färdig en pläd ville jag inte virka en annan och det blev en halsduk istället. Såvitt jag förstått har detta plädmönster varit populär i virkningsvärlden under de senaste åren vid sidan av mormorsrutor. Mer info finns t.ex. i bloggen Attic24 och en modern version hos PurlBee. Detta mönster är ju hur enkel som helst att virka och arbetet blir snabbare färdigt än med mormorsrutor. Nu får vi se om jag vågar använda något så här färgrikt nära ansiktet, men kanske det går med en mörkblå jacka/tunika.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Oikein hyvää ystävänpäivää siulle!


Pieni lisäys ohjeeseen, sydämen alku on tehty taikalenkillä "magic circle".

Ett litet tillägg till mönstret ovan, jag har börjat virka hjärtat med "magic circle".

  
Vyyhdille samalla lämmin tervetulotoivotus ja kaunis kiitos kaikille pientä blogiani lukeville ja kommentteja jättäneille. Jokaisesta olen suuresti iloinnut ja niitä arvostanut!

Ett varmt tack till alla som läser min lilla blogg och/eller har lämnat kommentarer. Jag blir alltid så glad av alla! 

Pirjo 

lauantai 11. helmikuuta 2012

Keskeneräisyyksiä



Pikaiset heipat muutamien keskeneräisten koukutusten kera. Jokin uusi hakee muotoaan päässä ja elämässä ja jonkinlainen tulppa on siksi tällä hetkellä bloggaamisen ja käsitöidenkin kanssa. Useampi virkkailu on meneillään, käyvät välillä vuorotellen tuumaustauolla ja palaavat sitten taas idean selkiydyttyä koukulle. Palailen myöhemmin valmiiden virkkailujen kanssa, joten mennään nyt vain muutamalla kuvalla ja linkeillä.

Inspiraatio yläkuvan kaulaliinaan tuli täältä ja täältä. Tää on muuten ja ihana virkkausblogi. Ja virkatun perhosen ohje löytyy puolestaan täältä.

En snabb hälsning med några virkningar. Något nytt letar efter sin form i huvudet och livet och därför känns det svårt att blogga. Har flera projekt på gång som kräver funderingspauser och efter att idén har klarnat i huvudet fortsätter jag jobba med dem igen. Jag återkommer senare med färdiga produkter och längre förklaringar och därför bara några bilder och länkar denna gång. 

Inspirationen till halsduken ovan kom härifrån och härifrån. Den här bloggen är förresten också härlig och jätteinspirerande. Och mönstret för den virkade fjärilen nedan finns här.

Mukavaa viikonlopun jatkoa / Trevlig fortsättning på veckoslutet

Pirjo :)