Third image

Third image

First slide

First slide

Second image

Second image

torstai 11. kesäkuuta 2015

Snurressa vierailulla - Visiting a local yarn shop Snurre





Minulla oli ilo osallistua bloggaajien tapaamiseen lankaliike Snurressa Helsingissä viime viikon lauantaina. Snurrehan on erikoistunut . En ole aiemmin ollut blogitapaamisissa, joten se hieman jänskätti etukäteen. Olin kuitenkin iloinen, että osallistuin ja sain tavata monia mukavia bloggaajia, suunnittelijoita ja ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita käsitöistä. Ja Snurressahan on aina niin mukava palvelu. Sieltä poistuu aina hymy huulilla. 

Hymyn lisäksi en toki palannut muutenkaan kotiin tyhjin käsin. Ylimmässä kuvassa onkin tämänkertainen saaliini esillä ja en eritoten voinut vastustaa Lang Yarnsin Quattron keltaisia sävyjä. Ne pitikin pistää heti koukulle pienen projektin muodossa :-). Yleensä näitä timanttikuvioita virkatessa olen huomannut, että toisiaan lähellä olevat sävyt ovat kuviolle usein parhaita. Timantit ovat terävinä ja limittäin menevinä kuvioina omalle silmälle vähän hankalia kuvioita sävyttää.

Alla on myös pieni melkein valmis pussukka, jolle sain Snurresta napit ja vielä on vaan kiinnityssilmukka tekemättä juuttinarusta. Tämäkin on taas Catania-langasta virkattu. Taustalla on myös kokeilun asteella oleva huivi/kauluri. Ajatuksena on yhdistää kirjovirkkausta ristipylväisiin ja näin tehdä työstä kevyempi, mutta vielä ei maalissa olla tämän mallin kanssa. Silmukkamäärissä jne on muokkaamista, mutta valmiiksi toki tämän teen ja katsotaan sitten työtä uudestaan. Lanka on kyllä aivan ihana Geilsk Bomuld og uld ja sekin on Snurresta.  

***

Last Saturday I had the pleasure to take part in a bloggers meeting at Snurre, a lovely yarn shop in Helsinki specialized in yarns made of natural materials. I have never before attended a meeting for bloggers so I was pretty nervous to go there. But in the end, it was of course worth it and it was so lovely to meet bloggers, designers and other people interested in yarn adventures. It is also a yarn shop with good service and you always leave the place with a smile on your face. 

Besides a smile on my face, I didn't come home with empty hands of course. Above in the first picture you see my finds and I just couldn't resist the yellow shades of Lang Yarns Quattro. Had to start a little project with them right away :-). I have noticed that when crocheting diamonds, it is a safe choice to choose two shades near each other. Because of the sharp and long shape of the diamond and the way the diamond rows go together, it is sometimes hard for me to find the right shades when using many colors in a project.

Below is a similar pouch almost finished. I got these buttons from Snurre as well and I am wondering now which material to use for the loop to finish this little pouch. In the background is just one of my WiPs. I have a thought to make some sort of a scarf with diamonds and add other stitches to it as well to make it a bit lighter, but I am not sure yet of the design and color scheme. Amount of stitches isn't working either at the moment, but I'll finish this and then have a new look at it. Yarn is lovely Geilsk Bomuld og uld from Snurre.


Koska minulla on kovin pieni koti, niin langoille saa jatkuvasti keksiä uusia säilytysratkaisuja, käytännössä melkein joka lankakauppavisiitin jälkeen ja tässä alla muutama otos mihin ostokset Snurresta ovat päätyneet - ja samalla väriyhdistelmiä, jotka tällä hetkellä miellyttävät silmääni. Joskus tämä jatkuva järjestely tuntuu aikamoiselta taistelulta. Tein myös puolisentoista vuotta sitten muutamia pusseja paperista, jotka vahvistin tukikankaalla ja sen jälkeen kirjoin niihin fair isle -kuvion. Ei maksanut montaa euroa, syövät mukavasti lankoja ja hyvin ovat kestäneetkin käytössä. Olisin tosin voinut tehdä kuvion vähän pienemmillä pistoilla, jolloin se olisi selkeämpi, mutta hyvä näinkin. Toinen paperipusseista onkin esillä alimmassa kuvassa. 

I have a small apartment so I get to organize my yarns and come up with new storage solutions pretty often, almost every time I visit a yarn shop. Sometimes it feels like a constant battle. So here below are a few pics of the yarn I shopped from Snurre and where their ended up - and some color combinations I find lovely at the moment. I have also made some paper bags myself for yarn storage like the one below with fair isle pattern on it. It is normal wrapping paper which I have made stronger with the help of iron-on fabric and then I made the stitch pattern. Doesn't cost much and eats a lot of yarn :-). I could have made the stitches a bit smaller though to give the pattern a clearer look, but it is ok like this as well. This one has served well already a year and a half so these are pretty durable as well. 





Olen myös viime päivinä saanut niin paljon tukea eritoten Instagramin kautta timantti-/harlekiinivirkkaukselle samoin kuin aiemmin apua ohjeen testaukseen, että se on ollut ihan huikeaa. Tämä viikko on ollut niin kiltti minulle monella muullakin tapaa ja niin moni asia on hyvin, että olen enemmän kuin kiitollinen. Toivottavasti sinulla on samoin!

I have also received so much support for my crochet adventure and the diamond pattern during the last couple of days on Instagram and during the pattern writing process that it has been amazing. This week has been so good to me, I have reason to be grateful for so many reasons. Hope you are feeling the same!
  
Kauniita kesäpäiviä toivotellen /  Wishing you lovely summer days!

Pirjo

8 kommenttia :

  1. voihan Snurre. Ikinä en ole siellä käynyt ja nyt täällä ja koukutettu blogin Jaanan postauksista olen sitä saanut ihastella. Pitänee visiteerata siellä itsekin. Ihania lankoja ja projekteja sulla on meneillään! näyttää niin hyvältä tuollalailla koreissa jne. Mulla kun kaikki tarvitsee vieläkin lähes piilottaa ettei kolmevee pääse toteuttamaan itseään keskeneräisten virkkausten kanssa (virkkuukoukut kun ovat hyviä aseita, ja toimivat ruuvimeisseleinä jne... ja sitten ne "katoaa" enkä saa jatkettua hommia.... ) Miten tuo alimmaisen kuvan pussi on tehty? siis paperia (millaista?) ja vuori??? tosi hieno nimittäin! tahdon tuollaisen itsekin!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Kannattaa ehdottomasti käydä Snurressa! Miusta siellä on ollut mm. parhaimmat matonkuteet tarjolla ja valkkaamisessa saa apua.

    Joo, sitä kun voi sisustaa kuten tykkää niin olen tarkoituksella laitellut lankoja tällä tavalla esille inspiroimaan ja samalla olemaan sisustuselementteinä. Uusia yhdistelmiäkin löydän tällä tavalla.

    Voisin tehdä näistä paperipusseista pienen postauksen tänne kuvien kera, kun olen myös tehnyt niihin kuvioita leimailemalla, mutta tässä pääpiirteissään: paperi on valkoista käärepaperia (Granitista joskus ostettu), sitten silitin siihen kiinni valkoisen yksipuolisen tukikankaan/liimakankaan (Eurokankaasta), ompelin pussin lyhyemmät sivut yhteen, taitoin puoliväliin ja ompelin pohjan kiinni, siirsin kalkeeripaperin avulla pisteet kirjontaa varten ja tein sen, taitoin pohjasta läpät alle (ne voi taittaa työn sisäpuolellekin, jos paperi on ohuempaa kuin minun käyttämäni) ja pistelin nämä läpät pussin pohjaan pistoilla kiinni.

    VastaaPoista
  3. Ihania lankoja sinulla! Niin uusia kuin noita aiemminkin ostettuja:) Toivottavasti nähdään uudelleenkin!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! :-) Ja oli tosi mukava tavata, toivottavasti nähdään uudelleen ja myös A-L:n kanssa!

    VastaaPoista
  5. Tuonne Snurreen toivoisin pääseväni minäkin. Varmasti pökerryttävä paikka. Langat, kylläpä ne ovat ihania. Keltaisen sävyt kiehtoo minuakin. Mahtavia projekteja sinulla siellä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi! Lankojen ja värien kanssa on niin mukava leikkiä!

    VastaaPoista
  7. update: kävin snurressa tyttärien kanssa! saatoin ostaa jotain lankaakin:-) todella ihana lankakauppa!

    VastaaPoista
  8. Kiva, että löysit sinne, eikö olekin kiva paikka! Ja enpä ole itsekään koskaan tainnut poistua lankaliikkeestä ilman ostoksia :-).

    VastaaPoista